Ajankohta

4.6.2020 – 4.6.2020

Paikka

Tampere

Tapahtumaluokka

Omat← Takaisin

Yhdistyslain poikkeuslain mukaan kokous olisi mahdollista järjestää 30.9. mennessä, mutta yhdistyksen hallitus katsoi, että vuosikokous tulee järjestää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kyseessä on hallituksen vaihtovuosi ja yhdistyslain mukaan hallituksen toimintakauden päätyttyä hallitus voi toimia vain rajoitetusti päätehtävänään hallituksen kokoonpanosta päättävän kokouksen kutsuminen. Etäyhteydellä osallistuvien jäsenten henkilöllisyyden ja ääntenlaskennan oikeellisuuden tarkistamista ei katsottu voitavan selvittää riittävällä tavalla ja tämän vuoksi yhdistyksen hallitus päätti, että kokoukseen on mahdollista osallistua ainoastaan saapumalla paikanpäälle itse tai nimeämällä valtakirjalla puhe- ja äänioikeutta käyttämään asiamies. SKS hallitus halusi kuitenkin sallia jäsenille kokouksen seuraamisen etäyhteyden kautta. 

Kokoukseen osallistumisen edellytyksenä on ilmoittautuminen alla olevan linkin kautta viimeistään ma 1.6. klo 16. Myös valtuutettujen asiamiesten tulee ilmoittautua annettuun aikaan mennessä.

Kokousta voi seurata etäyhteydellä, mutta äänioikeutta ei voi käyttää etänä ja kokouksen äänimaailman täyttä kuuluvuutta ei voida taata. Jäsenillä on mahdollisuus halutessaan nimetä valtakirjalla asiamies käyttämään kokouksessa puhe- ja äänioikeutta. Asiamies voi edustaa yhtä tai useampaa jäsentä, mutta äänestyksissä asiamiehen edustamien jäsenten yhteenlaskettu äänimäärä saa olla enintään kymmenesosa kokouksessa edustettujen jäsenten yhteenlasketusta äänimäärästä. Jäseniä pyydetään toimittamaan tarvittava valtakirja seuran toimistoon (fcs@fincardio.fi) sähköpostitse tai tekstiviestin liitteenä numeroon 050 592 1846 viimeistään ma 1.6. klo 16 mennessä. Valtakirjapohja on ladattavissa seuran nettisivuilta https://www.fincardio.fi/seura/saantomaarainen-vuosikokous-2020/.

Jos seuraat kokous etänä (ei äänioikeutta), ilmoittaudu kokouksee linkin kautta. Voit myös toimittaa valtakirjan ja nimetä sillä asiamiehen käyttämään äänioikeuttaisi kokouksessa.

Jos vain nimeät asiamiehen, muttet seuraa etänä, riittää, että toimitat valtakirjan ja valtuuttamasi asiamies rekisteröityy kokoukseen annettuun aikaan mennessä. 

Linkki kokousmateriaaleihin, valtakirjapohjaan sekä ohjeeseen kokouksen seuraamiseksi etänä, kts. tästä (vaatii kirjautumisen fimnet tunnuksin).

Kokous: 
Vuosikokous järjestetään torstaina 4.6.2020 klo 17-18.30 Tampere -talossa (Yliopistonkatu 55, 33101 Tampere), sali Duetto 1, 2. krs.
Vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Kokouksessa ja tiloissa otetaan huomioon ohjeistusten mukaiset rajoitukset ja turvaohjeet.

Kokoukseen osallistuvat:
Saavu paikalle viimeistään 15 min. ennen ilmoitettua aloitusaikaa, jotta järjestäjät voivat todeta paikalla olevien äänioikeutettujen määrän.

Kokouksen etäseuraajaksi ilmoittautuneet:

  • 3.6. (1 pv ennen kokousta) saat kokouskutsun sähköpostitse; varmista ilmoittautumisesi hyväksymällä kutsu
  • 4.6. rekisteröidy sisään tilaisuuteen 1 h ennen alkua
  • Kts. lisäohjeet liitteistä kokoussivulla.

 

​Ilmoittaudu tästä.

 

KOKOUSPAIKKA

Tampere-talon 2. kerroksen Duetto 1 luentosali. Sisäänkäynti on Tampere-talon pääovesta. Tiloissa on huomioitu viranomaistahojen suositukset mm. koskien turvaetäisyyksiä.

Tampere-talo Oy
Yliopistonkatu 55, 33101 Tampere
www.tampere-talo.fi / www.tamperehall.com
#Tamperetalo @tamperetalo
Puh. Tampere-talon vaihde: +358 (0)3 243 4111

Pysäköinti

Osallistujien maksullinen pysäköinti Tampere-talon, Kalevantien toisella puolella olevalla Tampere-talon pysäköintialueella tai P-Tampere-talon pysäköintitalossa. Tampere-talon pääaulan infosta voi ostaa/maksaa vuorokausilippuja Tullintorin vieressä sijaitsevaan PTampere-talo -pysäköintitaloon. Päivälippu 13 €. Tarkemmat tiedot pysäköinnistä löytyvät osoitteesta www.tampere-talo.fi/pysakointi

Kulkuyhteydet ja sijainti

Tampere-talo sijaitsee aivan Tampereen keskustan tuntumassa, 500 metriä rautatie- ja linja-autoasemilta. Suurin osa Tampereen hotelleista on 5-15 minuutin kävelymatkan päässä Tampere-talosta. Saapuminen, sijainti: https://tampere-talo.fi/kavijoille/saapuminen/.

Taksi: lisätiedot ja taksitilaukset http://www.taksitampere.fi

 

Mikäli haluat muuttaa osallistumistietojasi tai peruuttaa osallistumisesi, laitathan viestiä sähköpostiosoitteeseen fcs@fincardio.fi.
 

Liitteet

Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.